CRS-BioTech Oy on perustettu
vuonna 1995 Oulun teknologiakylän yrityshautomossa. Yli kymmenen
toimintavuoden aikana olemme vakiinnuttaneet asemamme erikoiskasvien
tuotteistamisen kärkiyrityksenä.
CRS-BioTech Oy:n kautta saat
innovatiivisen asiantuntijatiimin biomassojen (erikoiskasvien)
kehityshankkeisiin, tai löydät uusia raaka-aineita tuotteisiisi erityisesti
elintarvike-, kosmetiikka- ja lääketeollisuuden aloilla.
Tavoitteemme on olla
kehittämässä alan tutkimuslaitosten, yliopistojen ja teollisuuden kanssa
biomassoihin perustuvaa uutta liiketoimintaa Suomessa. Kasvien kemia,
uutteet, tisleet ja vaikuttavat aineet ovat meidän alaamme.
Laboratoriotiimillämme on myös
vankka kokemus farmaseuttisten aineiden ja elintarvikemateriaalien
analytiikasta.
